Kirjoitin tänään kuudelta aamulla:
Kipusin takaisin sänkyyn
Kääriydyin peittoon, hengitin tyynyä, siinä nukkunut jätti siihen viikonlopun naurua ja oikeita hetkiä.
Värisen enkä ole varma mitä tunnetilaa koen.
Mielestäni on raskampaa todeta että toinen henkilö tulee pitkän ajan päästä takaisin kuin että palaisiko hän elämääni enää ikinä.
(Ensin skannasin sen kunnes tajusin että lukihäiriö kiljui sieltä - se oli huvittavaa)
Ompa sellainen pienimuotoisen turhautumisen tunnekkin.
Harvoin vietän vapaa-aikaa kavereiden kanssa saatika tutustun kehenkään täysin kaveripiirin tai cheerleadingin ulkopuolelta.
Sitten tutustuessani, ihmiseen joka lentää (josta voisin puhua päiviä putkeen), panostaa kouluun (mielestäni ihmiset ei panosta tarpeeksi mihinkään, joten tämä on kuin kohtaisi yksisarvisen), [ :kaikkea muuta siistiä] kaiken lisäksi on harrastanut sirkusta (..tehnyt arabiflikkiä ja josta myös voisin puhua tauotta) ja on lisäksi tunnettu siitä että hän puhuu tauotta.
Sellanen tyyppi jolle kehtaan soittaa sponttaanisti kuten ala-asteella huudeltiin ikkunoihin "Voitko olla tänää?"
Eiköhän se sitten opiskelujen vuoksi siirretä kaupunkiin jota en osaa osoittaa Suomen kartalta.
Please send me a postcard ja "Pidetään yhteyttä"
No comments:
Post a Comment
kewl pika-pika